Juhlitaan rotan vuotta Casumon tapaan

Rotta vieköön!

Rotista sanotaan vaikka mitä. Rotan vuonna syntyneiden henkilöiden kuvaillaan taas olevan optimistisia ja täynnä energiaa, ken tietää onko sanomalla perua? Emme ota tähän kantaa, mutta voimme tarjota katsauksen muinaiseen kiinalaiseen perinteeseen. Niin, ja esittelemme myös Chinese New Year -kolikkopelin, joka on tietenkin kiinalaisen uuden vuoden teemainen!

Pikainen historian oppitunti

Kiinalaisessa kalenterissa – eli Sheng Xiaossa – on 12 eläintä, joiden sanotaan vaikuttavan tulevan vuoden onneen. Nämä 12 eläintä ovat: sika, härkä, tiikeri, jänis, lohikäärme, käärme, hevonen, vuohi, apina, kukko, koira ja rotta. Rotta on ensimmäinen 12 vuoden kiinalaisen horoskoopin syklissä.

2020 sattuukin olemaan rotan vuosi. Rottaan yhdistetään erilaisia piirteitä, kuten nokkeluus, valppaus, hentous, joustavuus ja elinvoimaisuus. Mutta mistä tämä perinne sai alkunsa?

Alkuperäisestä tarinasta on useampi versio, mutta kaikkiin kuuluu sama henkilö Jadekeisarin nimellä. Suosituimman teorian mukaan hän toi 12 eläintä yhteen ja asetti ne kilpailemaan toisiaan vastaan. Tämän jälkeen hän loi kalenterin sen mukaan miten eläimet pärjäsivät kilpailussa. Myytin mukaan rotta puijasi härältä kyydi ja hyppäsi pois härän selästä juuri oikeaan aikaan saadakseen ykkössijan kilpailussa. Ovela otus!

Horoskooppien sykli toistuu 12 vuoden välein ja se lasketaan kiinalaisen kuukalenterin mukaan.

Oletko syntynyt rotan vuonna?

Jos olet horoskoopiltasi rotta, voit miettiä löytyykö sinusta erityisesti optimistisia ja energisia luonteenpiirteitä. Rotan merkin alla syntyneet ovat herkkiä tunnistamaan muiden tunteet ja he ovat luonteeltaan lempeitä, mutta kommunikaation puutteessa heitä saatetaan pitää epäkohteliaina.

Kiinalaisessa kulttuurissarotta on ’yang’ (maskuliinen osa yinissä ja yangissa) ja se kuvastaa uuden päivän alkua.
Rotta ja härkä täydentävät ja auttavat toisiaan niin työ- kuin arkielämässä. Pariskunnat, joista toinen on rotta ja joko lohikäärme tai apina, ymmärtävät toisiaan hyvin ja nauttivat saavutuksistaan yhdessä. Rottien ei kuitenkaan tulisi olla turhan paljon tekemisissä hevosen, vuohen tai jäniksen merkin alla syntyneiden kanssa.

Tässä pieni luettelo rotan merkin alla syntyneistä henkilöistä: George Washington, John F. Kennedy, Wolfgang Mozart, William Shakespeare, Charlotte Bronte, Prince Harry, Prince Charles, Ben Affleck, Diego Armando Maradona, Zinedine.Yazid.Zidane, Du Fu (kuuluisa kiinalainen runoilija Tang Dynastian aikoina 618 – 907 eaa.), Zhuangzi (vaikutusvaltainen taolainen filosofi taistelevien läänitysvaltioiden aikana 475 – 221 eaa.)

Tutustutaan Chinese New Year -kolikkopeliin

Juhlistetaan kiinalaista uutta vuotta viihdyttävällä Play’n Go:n kolikkopelillä. Pyöräytä kiekkoja ja koita luoda voittoyhdistelmä kiinalaisen horoskoopin eläimistä. Kolikkopeliin kuuluuu scattereita, wildeja ja uhkapelitoiminto, sekä ilmaiskierros-bonustoiminto ja Ilotulitus-bonusominaisuuden, jossa saat valita haluamasi ilotulitteen ja voit voittaa jop 150 kertaa panoksesi verran.

5 tiikerisymbolia aktiivisella voittolinjalla kertovat panoksesi 5 000-kertaisena. Jos saat 3 lohikäärmettä kiekoille 3, 4 tai 5, Ilotulitus-bonusominaisuus alkaa ja saatat räjäytellä itsellesi voittoja.

Pelin teoreettinen palautusprosentti (RTP) on 96,65%

Juhlitaan kiinalaista uutta vuotta

Jos haluat pelata Chinese New Year -kolikkopeliä, sinun tulee kirjautua tilillesi osoitteessa casumo.com (Uusi pelaaja? Voit rekisteröidä tilisi nyt pelataksesi Casumolla), etsi peli Pelivalikosta, klikkaa Pelaa-nappia ja ota rotan vuosi haltuun!


18+ | Pelaa vastuullisesti | Säännöt ja ehdot pätevät | www.gamblingtherapy.org/fi