Uutiset   3 vuotta sitten

Tänään vuorossa CasinoTwitcher. 32-vuotias intohimoinen kasinopelien ystävä Norjasta on yksi rakkaimmista pelaajistamme. Eikä vähiten hänen ilmiömäisen Twitch-kanavansa ansiosta. Hän on mm. järjestänyt 24 tunnin kasinospesiaalin, jossa hän pelasi vuorokauden ilman lepoa. Tätä nykyä hän seuraa viikoittaista aikataulua, jossa on kolme sessiota supersuosittuine arvontoineen, joissa Casumokin on mukana. Tavoitimme hänet aiemmin tänä iltapäivänä. Hän oli juuri noussut sängystä..

Casino Twitcher

 

Huomenta. Nautipa kahvikupponen ja kerro, mikä sai sinut innostumaan pelaamisesta?

Olen pelannut aivan pienestä asti. Siihen aikaan, 80-luvun lopulla, meillä oli Norjassa vain pajatsoja, joita tuli hakattua. Sitten ysärin alussa tuli muita kolikkopelejä ja yhtäkkiä niitä oli aivan joka puolella. Löin ensimmäisen vedon netissä v. 2001 ja siitä se sitten alkoi.

 

Entä miten sinusta tuli CasinoTwitcher?

Kuulin Twitchistä ensimmäisen kerran kesällä 2015. Se on mielenkiintoinen konsepti: tavalliset ihmiset katselemassa muiden tavallisten ihmisten arkisia askareita. “Blackjack” -kategoriassa ei paljoa toimintaa ollut, joten päätin yrittää. Ensimmäinen striimi käynnistyi heinäkuun 14:s ja ensimmäiset seuraajat samantien.

Siitä pitäen olen striimannut valtavasti, lähes 700 tuntia. Katsojamäärät ovat kasvaneet rajusti. Yhteensä seuraajia on ollut yli 2600. Vierailijoita on käynyt yli 50 000. Normaalilla sessiolla on noin 150 – 250 katsojaa joka hetki. Youtube-kanavallani on lähes 1000 seuraajaa ja 103 videolla yli 130 000 katselua.

Wow. Kerropa jotain unohtumattomimmista Twitch-hetkistä.

Niitä riittää, mutta voin kertoa yhden hauskimmista. Tein katsojille pienen kepposen. Sanoin lähteväni vessatauolle. Normaaliin tapaan jätin pelin pyörimään, webkameran päälle ja poistuin huoneesta. Kenenkään huomaamatta ryömin lattiaa pitkin takaisin ja aloin avaamaan ja sulkemaan yhtä kaapin ovea, jonka katsojat näkivät. Chat meni aivan sekaisin. Palattuani ruutuun esitin tyystin tietämätöntä, kun loppuillan kaikki yrittivät vakuuttaa, että kaapissa täytyy olla kummitus tai jotain. Siitä puhuttiin vielä seuraavanakin päivänä. Silloin oli jo pakko kertoa asian laita. Tässä lyhyt video tapahtumasta.

Hahahhah. Vielä yksi kysymys: miksi Casumo?

Tärkein syy on se, että tiedän sen 100% turvalliseksi kasinoksi, johon voi luottaa. Asiakastuki on erittäin vastaanottavainen ja jopa hauska. Tärkein seikka hardcore-pelaajalle ovat kuitenkin kotiutukset. Ne hoituvat hyvänä päivänä minuuteissa ja huonona tunneissa. Olen pelannut Casumolla siitä asti, kun se lanseerattiin ja olen erittäin innoissani siitä, miten peliportfolio on viime aikoina laajentunut. Olen myös erikoisuuksien, kuten Kasinohaasteiden ja Kolikkorallien suuri ystävä. Odotan aina innolla, mitä ne seuravaaksi nyt keksivät.

Haluatko kokeilla Casumoa? Kirjaudu sisään ja aloita kasinoseikkailusi tänään.